Sunnuntaina käytiin vähän treenaamassa aksaa. Aatun kanssa tehtiin vain kontakteja ja Sylperön kanssa tehtiin Aatun ryhmän torstaista rataa.

Sylvin treenien jälkeen tuntui kyllä että onpa hyvä että mennään ryhmään treenamaan ihan oikeasti ratoja välillä.   Niitä kun on tehty todella vähän. Teen aina vain jotain yksittäisiä juttuja tai tekniikoita muutamilla esteillä. Kyllähän ne onnistuu mutta kun samat asiat lyödään rataan niin voisin sanoa olevani aika pulassa.   Niin eri meno on koiralla kun se tekee rataa. Vauhti ainakin kaksinkertaistuu, kontaktit ja kepit mennään paljon lujempaa. Hetkeksikin kun itellä ote lipsahtaa niin musta vilahdus valittee itte kaikki ympärillä olevat esteet. Siinä mielessä Sylvin kanssa onkin paljon rankempaa mennä kuin Aatun joka harvoin tuolla tavalla lukee itekseen rataa. Sylvi tuntuu olevan myös paljon herkempi sille minnepäin oma kroppani osottaa, Aatu antaa enemmän anteeksi. 

Menin radan ensin kokonaan läpi, jos tuli virheitä korjasin siinä ja jatkettiin matkaa. Nollana päästiin 15 estettä, 29 siis koko pätkässä. Kompastuskivenä oli putki puomin alla ja keppien sisäänmeno joka oli kyllä vaikeampi kuin mitä tällä hetkellä osataan. Varsinkin radan yhteydessä. Sitten mentiin palkkaillen vaikempia kohtia. Putki puomin alla oli aivan ylivaikee tällä kertaa. Toisessa tilanteessa mentiin putki sieltä alta, hypättiin yksi hyppy takaa ja siittä puomille. Tämä saatiin helpommin onnistumaan. Siellä oli vieressä myös toinen hyppy jolle Sylppy heti sinkosi jos en pitänyt sitä kädessä hypyn jälkeen riittävän kauan ennen puomia. Sitten kun pidin liian kauan se vilahti jo putkeen.   Pikkumussukka. Sitten kun tein sen oikeaan aikaan ja liikuin samaan tahtiin koiran kanssa puomille päin peittäen näin samalla putken se onnistui. Koitin valssata hypyllä mutta siinä kropan suunta oli koiran hypätessä niin putkeen päin että mikään käsky ei saanut puomille pientä. Toisella kerralla samalle puomille mentiin toisesta suunnasta. Alta hypyn kautta puomille. Tämä oli lähes mahdoton. Suoraa ei tultu vaan sopivasti kaartaen juuri niin että putkimagneetti toimi. Ollaan kyllä reenattu suorassa linjassa puomin valitsemista pelkällä juoksemiselle mutta näin se ei onnistunut millään. Ei oikein toiminut ennen hyppyä jarrutuskaan, se putki peitti kuitenkin puomin. Saatiin kuitenkin onnistumaankin tämä muutamia kertoja vaikkei sitä ehkä teksistä hoksaakkaan.  Kyllä se vahingossa puominkin valitsi välillä. Ja sitten laitoin viimesellä kerralla lelun puomin ylösmenoon helpottamaan.  Täytyy lelun kanssa treenata muistakin kulmista eikä pelkästään suorasta linjasta, niin että valitsemisprosentti kääntyisi toisinpäin puomin hyväksi. Aatulla ei ollut tässä ongelmaa valita, sitä ei putki huuda luokseen ollenkaan niinkuin tätä neitiä. 

Kepeille mentiin sisäänmenosta nähden alaviistosta ja avokulmaan. Yksittäisenä Sylvi haki aloituksen tästä kulmasta hyvin kun pystyin olemaan toisella puolella. Kun tultiin radan yhteydessä oli liikaa vauhtia pienelle päälle että olisi pystynyt pujottelemaan vaikka sainkin sen oikein sisään. Ehkä kerran.  Lisäksi mentiin yhden hypyn ohi jonka puolelta mun täytyi radalla mennä, toiselle puolelle en millään keksinyt ehtiväni. Yksittäisenäkin tilanteena ohjasin miten vaan niin ei meinannut tajuta että sielä on myös kepit, tulkitti aina mun kepeilleohjauksen tämän hypyn takaakiertämiseksi. Sama oli Aatun kanssa kun otin saman tilanteen. Kertaakaan ei tälläkään kertaan lopettanut pujottelemista kesken, mutta sekin on ihan eri menoa kun mennään rataa.

Siispä harjottelemaan myös pujottelemista kovan vauhdin jälkeen.

Aatun kanssa siis oikeastaan pelkkiä kontakteja. Ja melki aina paikallaolon jälkeen. Pysyi ihan hyvin, kerran taisi maata. Kerran pidin vähän pitempään, kiersin puomin mikä oltiin menossa ja palasin palkkaamaan. 

Kontaktit oli todella mainiot. Puomia tehtiin vain yksittäisenä. Juoksin ohi ja Aapeli se jäi kontaktille nököttämään. Vau.  Lelun avustuksella tein taas niin, että jäin itse taakse. Tässä kestää vähän kauemmin ennekuin menee oikealle paikalle. Menee kyllä kontaktille mutta tassut täytyy olla maassa aina. Aalla pidin lelua joka kerta muutaman metrin päässä alastulosta. A on se vaikeampi paikka pysähtyä. Itse jäin joka kerta vähän taakse jotta saa itse hakea paikkansa. Meni tosi hienosti ja aika nopeastikin välillä oikealle paikalle. Aatulle käy välillä niin kun lelu on edessä että se alkaa sitä niin väijymään jotta hyvä kun pystyy liikkumaan kontaktilla.  Pari kertaa otettiin vauhtia keppien ja putken kautta, jäin itse taaemmas ja varsinkin viimeinen kerta meni todella lujaa Aan kontaktille ja jäi kuin jäinkin sinne lupaan asti.

 Kurakelit ovat täällä. Koiria saa pestä yhtämittaa. Varsinkin Sylvi kerää kaiken turkkiinsa. Eiköhän se kestetä. Nyt nautitaan kun vielä päästään metsään, lehdessä on lukenut jo että jossain päin Suomea on ensimmäiset kyyt heränneet. Saa nährä uskallanko mennä kun lumet lähtee kokonaan ja aurinko alkaa porottamaan.