Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.02.2012 - 22:12

Tiistaina molemmat hauvat Piiran käsittelyssä.

Pääpiirteittäin se meni niin että molemmat menee parempaan suuntaan joka kerta eikä kumpikaan ole kertaakaan palannut siihen kuntoon mistä hoidot on aloitettu. Aatu jopa loikoili silmät kiinni ainakin helpomman puolen hoidossa mutta Sylvi ei oikein nauti käsittelystä. Asiaa ei yhtään helpota viiden tunnin automatka ja sitten melkein suoraan makaamaan jonnekin lattialle  Nyt pidetään vähän pidempi tauko käsittelyistä, annetaan välillä aikaa kropille alkaa toimimaan eikä koko aikaa mukiloida ja muokata. Käydään vain hieronnassa nauttimassa.

Kummallakaan ei lukkoja ja lantiot suorat. Lapojen takana molemmilla se jumein kohta, Sylvillä kuitenkin pahempi.

Aatulla vasen puoli enemmän jumissa kuin oikea.

Sylvillä oikea puoli heikompi ja sen kropassa edelleen huomaa sen jonkin joka siinä on vikaan joskus mennyt. Tekee etupäällä liikaa töitä vieläkin. 

Mutta Piira ei ollut yhtään enää niin järkyttynyt kuin ensimmäisillä kerroilla   

Hannis kirjoitti 05.02.2012 - 16:05
Jee, hyvä Sylppy ja Aatu. That's the way to go!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sylvi

Australianpaimenkoira

narttu

Ghosteye`s Eowyn Joy

synt. 7.4.2008

 

Aatu

Cairnterrieri

uros (kastroitu)

FI AVA Airwind`s Bumblebee

synt. 28.3.2002

Takku

Cairnterrieri

uros

Golden Heroes Ivan Capelli

synt. 31.5.1993

kuollut 5.6.2010 (eutanasia)

Onni on oma lauma